Good Life Coffee syntyi Helsingin Kalliossa vuonna 2012 halusta tarjota ihmisille kahvia, joka maistuu hyvältä, ja joka tekee elämästä hieman parempaa. Nykyään paahdamme Heikinlaaksossa kahvia, jota rakastamme itsekin juoda: puhdasta, tasapainoista ja täynnä makua.
Laadukas kahvi alkaa viljelmiltä ympäri maailman, ihmisistä, joiden kanssa jaamme intohimon ja kunnioituksen raaka-ainetta kohtaan. Pidämme yhteydet tuottajiin läheisinä ja valitsemme aina tuoreinta satoa, jotta jokainen kahvi on parhaimmillaan.
Vuosien varrella olemme kasvaneet Kallion pienestä kahvilasta kansainvälisesti palkituksi paahtimoksi – voittaneet muun muassa Nordic Best Roaster 2024 -tittelin ja edustaneet Suomea maailman kahvikilpailuissa.
Meille kahvi on enemmän kuin juoma – se on hyvää elämää.
Avoid Bad Life.

Kaikki lähtee raaka-aineesta
Laadukas kahvi ei synny sattumalta. Se alkaa kaukana Suomesta, kahviviljelmillä ja ihmisistä jotka sen viljelevät. Hankimme kahvimme ympäri maailman, mahdollisimman suoria reittejä pitkin, tutuilta kahvintuottajilta ja tukkureilta, joilla on samanlainen intohimo kahvia kohtaan kuin meillä. Tekemällä näin, voimme taata laadukkaan raaka-aineen jota lähteä paahtamaan. Kun raaka-aine on kohdallaan, niin työmme on helpompaa.
Suuri osa kahveistamme tulee tutuilta tuottajilta, joiden kanssa olemme työskennelleet jo useampia vuosia. Tämän avulla pystymme takaamaan laadukkaan raaka-aineen saannin sekä helpottamaan molempien osapuolien varautumista tulevaan. Iso aika työstämme meneekin näiden suhteiden ylläpitämiseen, kahvien metsästämiseen sekä laadun tarkkailuun.
Ostamme kahvia sesonkien mukaan, sillä kahvi on hedelmä siinä missä omena tai mansikka, ja tuottaa satoa kerran vuodessa siellä päin maailmaa missä se kasvaa. Ostamalla aina tuoreinta satoa, saamme kahvin sen ollessa parhaimmillaan.

Paahtamisen filosofia
Paahtomme kunnioittaa aina raaka-ainetta. Jokainen kahvi on omanlaisensa, riippuen mistä päin maailmaa se tulee, mitä lajiketta se on tai miten se on prosessoitu, meidän tehtävämme on tuoda sen uniikki makuprofiili esiin, jonka eteen myös viljelmillä on tehty paljon töitä. Yksinkertaisuudessaan kahvin tulee olla juotavaa, siinä tulee olla makua, makeutta, hapokkuutta, tasapainoa ja puhtautta, näitä asioita haemme paahdoiltamme.
Paahatajamme toimii Richard, jolla on vuosikymmenten kokemus kahvin parista niin Suomesta kuin ulkomailtakin.

Palkittua intohimoa
Niin Good Life Coffee Roastersin kahvit kuin omistajat Lauri & Aleksi ovat niittäneet mainetta kotimaassa kuin kansainvälisissä kilpailuissa. Olemme olleet pitkän kahvitaipaleemme varrella mukana Suomen Barista- ja Brewers Cup -kisoissa, voittaneet useita SM-titteleitä, ja edustaneet Suomea World Coffee Championships -areenoilla ympäri maailman.
Meidän kahvit sekä paahtimo on palkittu useasti muun muassa Helsinki Coffee Festivaleilla sekä Helsingin Ruokamessuilla. Lisäksi voitimme 2024 Nordic Best Roaster kilpailun, ja vuonna 2026 olemme mukana saman kisan finaaleissa (top 10) 25 Pohjoismaiden parahaan paahtimon joukosta.
Nämä tunnustukset ovat meille todiste siitä, että tinkimättömyys laadun ja maun suhteen näkyy ja maistuu.
Palkinnot
Kahveista Parhain 2025
Paras vaalea paahto - Danche Washed, Etiopia
Kahveista Parhain 2025
Paras tummapaahto - Shyira Honey, Ruanda
Vuoden paahtimo, Helsinki Coffee Festival 2024 & 2025
1. sija
Vuoden espresso, Helsinki Coffee Festival 2024
3.sija - La Parada, Anaerobic Natural Gesha by Alberto Martinez, Kolumbia
Nordics Best Roaster, Nordic Coffee Festival 2024
1. sija
Vuoden suodatinkahvi, Helsinki Coffee festival 2024
1.sija - Monteblanco, mixed process by Rodrigo Sanchez, Kolumbia
Vuoden kofeiiniton kahvi, Helsinki Coffee Festival 2023
1.sija - La Serrania Decaf, Kolumbia

Näin syntyi Good Life Coffee
Meidän tarinamme
Good Life Coffee syntyi Helsingin Kalliossa vuonna 2012, kun Lauri päätti perustaa kahvilan, jossa kahvi olisi kaiken keskiössä. Tuohon aikaan Helsingissä ei ollut vielä kuin muutama paikka, joka olisi ollut täysin omistautunut laadukkaalle erikoiskahville. Kahvilayrittäjyyteen pohjaa antoivat parin vuoden työskentely paikallisessa paahtimossa, ja sekä useat muuta kahvilatyöt, sekä vuonna 2011 voitettu Suomen Barista-mestaruus.
Good Life Coffee -kahvila toimi Kolmannella linjalla seitsemän vuoden ajan ja sulki ovensa vuoden 2019 lopussa. Kahvilassa tarjoiltiin parhaiden pohjoismaisten paahtimoiden kahveja, ja toisinaan myös erikoisuuksia kauempaa maailmalta. Kahvi edellä -ajattelu teki asiakkaisiin vaikutuksen, ja pian kahvila nousi tunnetuksi suomalaisen kahvikulttuurin suunnannäyttäjäksi. Kahvilan ensi vuosien jälkeen näki päivän valon myös luonnollinen jatke toiminnalle: Good Life Coffee Roasters paahtimo.
Vuonna 2014 perustettu paahtimo toi mukanaan uuden vaiheen. Tavoitteena oli rakentaa laadukas, omaleimainen paahtimo, joka voisi seistä ylpeänä pohjoismaisten huippujen rinnalla. Pian paahtimosta tuli Good Life Coffeen sydän ja kahvilatoiminta jäi historiaan, jotta voitiin keskittyä täysillä siihen, mikä oli tärkeintä: hyvän kahvin paahtamiseen.
Nykyään Good Life Coffee Roastersia Heikinlaakosta käsin pyörittävät omistajat Lauri Pipinen ja Aleksi Kuusijärvi, pääpaahtajana toimii Richard, tuotannosta ja markkinoinnista vastaa Elina sekä tuotantoapuri Piia.
Vuosien varrella Good Life Coffee on kasvanut pienestä Kallion kahvilasta kansainvälisesti arvostetuksi ja palkituksi paahtimoksi, joka toimittaa kahvia Suomen lisäksi ympäri maailman.

